lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kahvilassa

Perjantai oli tavallinen päivä, mutta päivään sisältyi pieni luksus-hetki: kävin Mintun ja Santun kanssa kolmistaan kahvilassa koulun uintiretken ja Mintun enkuntunnin välissä. Enkuntunnilta olikin sitten jo kiire omalle kielitunnilleni.

@ Hermann Helmers Bakery

On hauskaa olla välillä "isojen" lasten kanssa rauhassa. Ehdimme yhdessä miettiä monta asiaa ja minä välillä huomasin vaipuvani omiin aatoksiini ja palaavani johonkin ajatukseen, jota en ollut kaikessa tässä kiireessä ehtinyt ajatella loppuun.

Santtu Santelipuu

Mistelinoksalla suklaacroissantia hampaissa.

Koira katseli meitä miettiväisenä tassut ristissä.


Kirjoitan ulkomaantyön erikoistusmiskoulutukseen lopputyötä aiheesta "Lasten kokemukset muuttamisesta - sadutuksen keinoin". Aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen, vaikka tuon lopputyön puitteissa tulenkin vain vähän raapaisemaan sitä - aiheen syvempi pohdinta olisi varmasti hedelmällistä.

Sadutuksessa ei ole kyse satujen lukemisesta, vaan siitä, että lapset saavat kertoa omia satujaan tai tarinoitaan, jotka aikuinen kirjaa paperille juuri siten, kun lapsi ne kertoo. Mutta mitä satuihin tulee, ehkä lastemme tämän hetkisestä ajatusmaailmasta kertoo jotakin heidän tämän hetken suosikkikirjansa (varsinkin Mintun): Kuka lohduttaisi Nyytiä? Minuakin alkaa kirjaa lukiessa aina surettaa Nyyti, joka päättää olla pelkäämättä ja sitten kiukkuisena - kiukkuisena ei pelota - puree mörköä hännästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti